EU rikkoo tällä hetkellä kansainvälisiä lakeja Välimerellä, aiheuttaen vuosittain suuren määrän hukkumisia. Tämä selviää jopa EU:n omasta tiedotuksesta. Nämä ihmiset ovat pääasiassa Lähi-idästä ja Afrikasta lähtöisin olevia pakolaisia.
Rankka reissu
Olit sitten mitä tahansa mieltä maahanmuutosta, mutta nukkuisitko hyvin, jos olisit tänään katsellut, kun äärimmäisen köyhät ja epätoivoiset ihmiset räpiköivät vedessä yrittäen haukkoa happea, painuen sitten veden alle toiveineen? Voit ehkä ajatella, että he olisivat vain olleet tulossa tänne käyttämään hyväksi meidän hyvinvointiyhteiskuntaamme.
Osa ihmisistä tosiaan lähtee matkaan paremman elämän toivossa, kaikki eivät pakene sotaa tai vainoa. He ovat kuitenkin valmiita yrittämään ylittää meren Libyasta Italiaan kumiveneellä, useimmat ilman pelastusliivejä. Sitä ennen he ovat jo ottaneet riskin matkustaa Libyaan, maahan, joka on täydessä kaaoksessa. Monet ovat kokeneet siellä väkivaltaa, kiristystä ja kidutusta. Naisista monet ovat raskaana, koska heidät on raiskattu.
Ihan pikkujuttu Eurooppaan saapuminen ei siis ole. Ainakin 20 000 ihmistä on hukkunut yrityksissä vuoden 2014 jälkeen.
Miksi se on EU:n syy jos ihmiset ottavat tällaisia riskejä?
Vuonna 2014 alkaneen pakolaiskriisin seurauksena Eurooppaan oli vuoden 2015 loppuun mennessä tullut yli miljoona turvapaikanhakijaa. Marraskuussa 2016 EU ja Turkki tekivät sopimuksen estääkseen pakolaisten pääsyn Turkin kautta Eurooppaan. Esimerkiksi Amnesty arvosteli sopimusta voimakkaasti, ja totesi sen johtavan ihmisoikeusrikkomuksiin. Toiset taas näkivät sopimuksen askelena oikeaan suuntaan, jossa pakolaisia autetaan lähempänä heidän kotimaataan. EU maksoi Turkille sopimuksen yhteydessä kuusi miljardia helpottaakseen pakolaisten kotouttamista.
Oli sopimus sitten sopijamaiden suhteen askel eteen- tai taaksepäin, Eurooppaan pyrkiville ja heitä salakuljettaville se oli askel vaarallisemmille reiteille. Tällä hetkellä käytetyimmät reitit ovat Libyasta Italiaan, Marokosta Espanjaan ja Afrikan luoteisosasta Kanariansaarille.
EU on pyrkinyt tukkimaan myös näitä vaarallisempia reittejä, ja niin tehdessään se on päätynyt varsin kyseenalaisiin toimiin, kuten yhteistyöhön Libyan kanssa tietoisena pidätyksistä, hyväksikäytöstä ja kidutuksesta. Ideana yhteistyössä on ollut, että jos pakolaiset eivät pääse Euroopan vesille, ei EU:lla ole kansainväliseen lakiin perustuvaa velvollisuutta auttaa heitä.
Muita käytettyjä keinoja ovat olleet esimerkiksi yksityisten järjestöjen pelastusoperaatioiden kriminalisointi ja salakuljettajien veneiden tuhoaminen. Jälkimmäisen takia salakuljettajat ovat siirtyneet käyttämään halvempia, merikelvottomia kumiveneitä. Usein veneitä on myös vain estetty saapumasta alueelle, tai työnnetty niitä takaisin. YK:lle työskentelevät ihmisoikeusasiantuntijat ovat myös todenneet EU:n jättäneen reagoimatta hätäpyyntöihin, joka on johtanut ihmisten hukkumiseen.
EU:n toimet johtivat siis ensin vaarallisten reittien syntymiseen ja sitten tekivät niistä vielä vaarallisempia.
Black lives matter – ainakin toisinaan
Vuonna 2014 alkanut pakolaiskriisi aiheutti julkisessa mielipiteessä ensin halun auttaa, joka sitten muuttui pikkuhiljaa vastakohdakseen kohdattujen ongelmien ja vastaanottokeskusten täyttymisen takia.
Syntyi siis tilanne, jossa pitäisi ylläpitää ajatusta Euroopasta ihmisoikeuksien puolustajana, mutta kuitenkin rikkoa niitä. Pitäisi sanoa mustien ihmisten hengellä olevan merkitystä, mutta antaa Afrikasta saapuvien hukkua. Osittain tämä onnistuukin ulkoistamalla ihmisoikeusrikkomukset muille maille, kuten Libyalle, jolle EU maksaa tästä satoja miljoonia. Maksut kulkevat pääasiassa YK:n projektien kautta.
Maksuista suuria summia päätyy aseellisille ryhmille, jotka hyväksikäyttävät pakolaisia. Uutistoimisto AP:n tutkimuksissa paljastuneista YK:n sisäisistä sähköposteista käy ilmi, että osa virkamiehistä on ollut jopa tietoisia tästä.
EU:n perusoikeuskirja määrittää ihmisarvon kaikkien perusoikeuksien perustaksi. Jostain syystä kuitenkin ulkoministeriön matkustustiedote Libyaan käskee suomalaisia poistumaan välittömästi maasta, samalla kun EU kouluttaa maan rannikkovartiostoa estääkseen pakolaisia tekemästä samaa.
Dysfunctional European Family
Avoimempaa rajapolitiikkaa perustellaan esimerkiksi näin: Kaikille pitää antaa mahdollisuus – voimmehan mekin matkustaa köyhiin maihin. Meidän pitäisi noudattaa Geneven sopimuksia ja omia arvojamme. Rajojen sulkeminen saattaa myös heikentää turvallisuuttamme, koska se lisää vihamielisyyttä EU:ta kohtaan. Lisäksi syntyvyys on laskussa ja tarvitsemme lisää työikäisiä.
Rajojen tiukempaa sulkemista (jota arvostelijat kutsuvat toisinaan Fortress Europe -politiikaksi) taas perustellaan esimerkiksi näin: EU:lla ei ole kapasiteettia ottaa enempää pakolaisia. Pakolaisten mukana tulevat uskonnolliset käsitykset uhkaavat länsimaisia arvoja. Rikollisuus lisääntyy ja syntyy alueita jotka eivät enää ole täysin valtion hallinnassa.
Näiden lisäksi saatetaan puhua esimerkiksi politiikasta, jossa vastaanottava valtio/alue määrittää kriteerit perustuen omiin intresseihinsä. Esimerkkinä tästä on Kanada, joka suostui kyllä ottamaan pakolaisia Syyrian sodasta, mutta ainoastaan naisia, lapsia ja perheitä.
Euroopan pakolaispoliittisen linjan ei kuitenkaan voi sanoa olevan ongelma – koska linjaa ei ole. EU:lla ei ole yhtenäistä toimivaa pakolaispolitiikkaa. Eri maiden suhtautuminen pakolaisiin saattaa olla täysin erilaista, toiset maat eivät käytännössä ota pakolaisia vastaan lainkaan. Unionin sisäinen riitely yhtenäisestä politiikasta on halvaannuttanut päätöksenteon.
Välimeren maat, joihin pakolaisia saapuu, on jätetty jossain määrin oman onnensa nojaan, eikä niillä ole kapasiteettia käsitellä hakemuksia riittävän nopeasti. Tämä on epäinhimillistä, ja se myös hidastaa pakolaisten palauttamista turvallisiksi luokiteltuihin maihin, jos turvapaikkaa ei myönnetä.
EU on tässä asiassa kuin perhe ilman vanhempia, eikä Setä Samulin ajoittain impulsiivinen käytös lähiseuduilla ainakaan vähennä sen ongelmia. Toivottavasti perhe saa mahdollisimman nopeasti riitansa sovittua ja ottaa vastuun teoistaan.