Kun turvapaikanhakija saapuu johonkin Euroopan unionin maahan, häneltä otetaan sormenjäljet. Sen jälkeen turvapaikkaa ei voi hakea toisesta maasta… Paitsi uusilla sormenpäillä.
Dublin-asetus on määrittää, että turvapaikkahakemukset pitää käsitellä maassa johon hakija on ensimmäisenä saapunut. Maahanmuuttoviraston, eli Migrin sivuilla sanotaan vastuun kuuluvan maalle,
- jossa hakijalla on perheenjäseniä,
- joka on myöntänyt hakijalle oleskeluluvan tai viisumin,
- johon hakija on saapunut ensimmäisenä maasta, joka ei ole EU-maa, Norja, Islanti, Sveitsi ja Liechtenstein, tai
- jossa hakija on aikaisemmin hakenut turvapaikkaa.
Migrillä ei ole velvollisuutta käsitellä hakemusta, jos joku ehdoista täyttyy. Siinä tapauksessa hakija palaa vastaanottokeskukseen odottamaan siirtoa maahan, jolle velvollisuus kuuluu.
Vuodesta 2003 lähtien kaikkien turvapaikanhakijoiden sormenjäljet on tallennettu Eurodac-rekisteriin. Rekisteristä voidaan tarkistaa, mistä maasta hakija on ensimmäisenä hakenut turvapaikkaa.
Näiden käytäntöjen on tarkoitus vähentää turvapaikan hakemista useammasta maasta, joka kuormittaa systeemiä. Ajatus on ymmärrettävä, mutta ongelmia piisaa.
Vaikka viranomaiset huomaavat, että heillä ei ole velvollisuutta käsitellä hakemusta, se ei automaattisesti tarkoita palautuksen onnistuvan. Suomi palauttaa noin puolet, monet maat paljon vähemmän. Useimmiten palautus jää tekemättä, koska hakijaa ei enää löydy. Aikaa sen tekemiseen on puoli vuotta. Jos hakija häviää, mutta löydetään uudestaan, aikaa on puolitoista vuotta. Palautuksen epäonnistuminen voi johtua myös monesta muusta syystä. Joihinkin Euroopan maihin palauttamista ei ole aina katsottu turvalliseksi; on ollut riski, että pakolaisia lähetetään niistä edelleen turvattomiin kolmansiin maihin. Toisinaan palautukset ovat johtaneen siihen, että turvapaikanhakija ei ole käytännössä saanut mahdollisuutta hakemuksen asialliseen käsittelyyn.
On myös ongelmallista, että maat joihin pakolaiset ensimmäisenä saapuvat, ovat köyhimmästä päästä Euroopassa. Kukaan ei haluaisi jäädä niihin, koska sosiaaliturva on heikko ja työmahdollisuudet vähäisiä. Toisaalta Euroopan rikkaampia maita järjestely hyödyttää.
Artikkelissa ”Voiko EU ratkaista maahanmuuton haasteet hukuttamalla pakolaiset mereen?” totesin, että EU:lla ei ole yhtenäistä toimivaa pakolaispolitiikkaa. Dublin-menettely, jota voidaan toteuttaa ainoastaan toisinaan ja ainoastaan osaan maista, on yksi osoitus siitä.
Ei ole järkevää tehdä palautuksia maihin, joilla ei ole muutenkaan resursseja käsitellä kaikkia hakemuksia. Unkari omasta puolestaan ilmoitti pakolaiskriisin ollessa pahimmillaan, että se ei enää ota pakolaisia takasin, vaikka he olisivatkin hakeneet maasta turvapaikkaa ensimmäisenä.
Kuinka sormenpäiden polttaminen sitten tehdään?
Jotkut viiltelevät sormenpäitään, toiset ovat ilmeisesti jopa käyttäneet happoa, mutta yleisin tapa on laittaa sormet kuumalle keittolevylle. Minulla on sellainen käsitys, että jo melko pieni vaurio olisi estänyt sormenjälkien tunnistamisen. Epäilen kyllä pitääkö se paikkaansa, koska ihon uloimman kerroksen muodot rakentuvat alemman kerroksen pohjalta aina uudestaan, eli jos haluaa pysyvästi muutta sormenjälkeään, käsittääkseni pitää vaurioittaa ainakin hieman alempaa kerrosta. Tarkkana kannattaa olla, sillä syvät palovammat vaurioittavat myös hermopäätteitä ja vievät tunnon alueelta. Hoitona viileä vesi estää vammaa etenemästä syvemmälle ja helpottaa kipua.
Toivottavasti ohjeille ei ole tulevaisuudessa käyttöä.